Sonata Arctican kotikeikkaan Kemin Satama Open Airissa oli ladattu paljon odotuksia. Kotiseutu-uskollisen bändin oletettiin vahvasti olevan parhaimmillaan juuri kotikentällä. Ja vieläpä festarin pääesiintyjänä.
Bändi oli luvannut yleisölle extraa. Järjestäjä mainosti pyroja sekä ilotulitusta keikan yhteydessä. Keväällä yleisö oli saanut jättää biisitoiveita, joiden pohjalta keikkasettiä luotaisiin. Bändin lämppäriksi oli tulossa Rock Dj Sändi. Keikka kuulosti jokaisen fanin unelmien täyttymykseltä.
Kaiken tämän Sonata toimittikin luvatusti. Suorastaan pedantisti. Silti keikasta jäi ontto olo.
Bändi hyppäsi lauteille piirun yli puolen yön tuhatpäisen kotiyleisön eteen. Ensimmäiset kolme toivebiisiä tärähti tuutista ulos ilman spiikkejä. Itsekin jäin hieman ihmettelemään, että tätäkö tämä nyt on. Jätkät vetää sovitun setin siistin kliinisesti, mutta ilman mitään kontaktia yleisöön.
Kutakuinkin niin se tuntui menevän.
Spiikit olivat vähissä ja monet niistäkin vähistä tuttuja aiemmilta keikoilta. Laulaja Tony Kakko kertoi, että haluaisivat kyllä vetää syksyllä ilmestyvän levyn raidoista useammankin, mutta eivät voi. Koska Youtube. Kuulosti hieman vinoilulta. Sekä vanhalta ja väsyneeltä. Tunkkaiselta.
Muutamasta uudesta biisistä rakenneltu teaser-sikermä olisi ollut loistavaa mainosta. Youtubessakin.
Keikkasetti polki vanhoissa albumeissa hyvin hittipainoitteisesti ja ainoa uudemmilta kiekoilta mukaan mahtunut kipale oli The Wolves Die Young. Odotettu lista toki, mutta mahtaa poikia kypsyttää vetää samoja ralleja jo pitkälti toistakymmentä vuotta.
Omalle toivelistalleni olisin luultavasti valinnut melko erilaisen setin.
Puolivälin jälkeen aloin jo vilkuilla kelloa. Että moneltakohan lopettavat. Huomasin, että luukuttaessani biisejä yksin autossa nupit kaakossa, sain paremmat kicksit kuin keikalla. Loppukin keskittymiseni herpaantui viimeistään, kun sain viestin, että kotiini satojen kilometrien päässä on yritetty murtautua.
Tällä hermorakenteella varustettua henkilön jammailua tuokaan viesti ei olisi muilla keikoilla saanut loppumaan, mutta tällä keikalla se oli viimeinen pisara. Loppukeikka meni notkuessa.
Mitään konkreettista virhettä en keikasta löydä. Bändi soitti hyvin. Suorastaan erinomaisesti. Kakon laulu kantoi hienosti ja parantaa lentoaan vuosi vuodelta. Jos The Miseryssä tuli kerran takeltelua sanojen kanssa, sen paikkasi muu virheettömyys. Mutta esiintyminen oli hitokseen hengetön. Kontakti yleisöön olematon. Pyrot olivat ok, mutta ilotulitus käsitti keikan lopuksi taivaalle tärähtäneet muutamat peruspaukut. Homma oli ohi kymmenessä sekunnissa. Tai kahdessakymmenessä. Nopeasti kuitenkin.
Epäilin sen verran omien odotusten epärealistisuutta, että päätin vastavuoroisesti kaivaa vanhoja keikkapätkiä kirotusta Youtubesta ja katsoa, oliko aika kullannut muistoja rankalla kädellä vai puuttuiko tältä keikalta se joku. Jouduin myöntämään, että olin todellakin ikäväkseni oikeassa. Joku pala puuttui.
Hauskanpito ja vitsailu olivat poissa. Bändijäsenten välinen kikkailu puuttui. Lavalla ei ollut elämää totuttuun tapaan. Oli vain tarkasti vanhasta tottumuksesta vedettyä settiä. Varmaan jopa kyllästymiseen asti vedettyä. Kliinistä ja hailakkaa.
Oliko sittenkin kyseessä vain väsymys kiireisen keikkakesän loppuvaiheessa? Toivottavasti, vaikkakaan lepotaukoa ei näy poikien keikkakalententerissa ihan lähiaikoina.
En valitettavasti onnistunut saamaan bändiltä haastattelua Kemin keikan tiimoilta, joten jäämme elämään odotuksessa.
/-Essi
Leave a Reply