Vuoden Palomiehenä viime vuonna palkittu, TV:stäkin tuttu, eläinpelastaja ja ylipalomies Vesa Nurminen on jäämässä eläkkeelle. Tehtävissään Helsingin Pelastuslaitoksella Nurminen työskentelee enää tämän kuun loppuun.
– Jään lokakuun alussa kahden kuukauden lomalle ja siitä suoraan eläkkeelle. Joulukuun alusta alkaen virassani jatkaa palomies Marko Lassila.
Vesa Nurmisella on takanaan pitkä työura Helsingin Pelastuslaitoksella. Vuonna 1977 alkanut työ palomiehenä ei ollut itsestäänselvyys tai nuoruusiän unelma.
”Päivääkään en ole katunut”
Nurminen muistelee lapsuusaikoja Töölössä. Elettiin kesäkuuta vuonna 1966 ja pojat olivat uimastadionilla viettämässä kuumaa kesäpäivää, kun kaiuttimista kuulutettiin kaikkia palomiehiä töihin. Yksi nuorista pojansälleistä näki savupatsaan ja poikaporukka lähti kiireen vilkkaa katsomaan paloa. Liekeissä oli Messuhalli, joka nykyisin tunnetaan Töölön kisahallina.
– Palo oli saanut alkunsa pikitöistä ja koko katto päästä päähän oli liekeissä. Se oli iso tulipalo.
– Kun siinä palopaikalla notkuttiin, niin päästiin sitten brankkareitten avuksi keräämään letkuja.
– Ja mutsi oli vihainen, kun tuli illalla hakemaan kotiin, Nurminen nauraa.
– Oltiin ihan noesta mustia.
Silti kipinä työstä sankarina ja palomiehenä ei tullut mieleen.
Vuodet kuluivat ja lapsesta varttui nuori mies. Seuraavaan tulipaloon Nurminen törmäsi armeijassa. Tuolloin nykyisen Länsiväylän alussa sijainnut puutavaraliike oli palanut ja armeijasta pyydettiin palopaikalle jälkiraivausapua. Nurminen oli jälleen porukassa mukana.
Harkintaan palomiehen ammatti tuli kuitenkin vasta autokoulussa. Ehkä hieman yllättävältäkin taholta.
– Autokoulun opettaja oli palomies ja alkoi houkutella hommiin. Siitä se lähti. Ihan vahingossa.
– Päivääkään en ole katunut. Tämä on ollut minulle ihan täydellinen työ.
Nurminen haki ensin Helsingin Pelastuskouluun. Hakijoita oli kaksisataa ja kaksitoista miestä valittiin. Nurminen oli yksi valituista.
Helsingin pelastuslaitos on aina kouluttanut itse omat palomiehensä omassa koulussaan. Toinen alan opinahjo on Pelastusopisto, joka sijaitsee Kuopiossa. Vesa Nurminen on valmistunut Helsingin Pelastuskoulusta ja myös kouluttanut opiskelijoita molemmissa oppilaitoksissa.
Työvuoro venyi viikon mittaiseksi
Vuosikymmeniin palokunnassa on mahtunut paljon erilaista. Pelastustehtäviä, vahingontorjuntaa, tulipaloja, kolareita, ambulanssityöskentelyä ja eläinpelastusta. Nurmisen mielestä parasta työssä onkin ollut päivien erilaisuus.
– Kahta samanlaista päivää ei ole koskaan. Ikinä töihin mennessä ei voi tietää, mitä vuoron aikana tulee tapahtumaan.
Koskaan töihin mennessä ei voi myöskään tietää, koska työvuoro loppuu. Vesa Nurminen tietää senkin hyvin.
– Kerran menin aamulla töihin ja tulin takaisin kotiin vasta viikon päästä.
– Sen viikon aikana tuli käytyä Turkissakin maanjäristyshommissa. Kun työvuoro alkoi aamulla, niin iltapäivällä seistiin passi kourassa Seutulan lentokentällä.
– Niitä parin päivän mittaisiksi venyneitä työvuoroja on sitten ollut useampiakin.
Nurminen kiittää perhettään, joka on suhtautunut melko hyvin välillä kovinkin erikoisiin työaikoihin sekä työn vaarallisuuteen.
– Yhteiset pelisäännöt pitää olla sovittuna jo alusta alkaen. Mistään työpäivästä ei voi luvata, että on varmasti kotona määrättyyn aikaan tai hakemassa vaikka lapsia päiväkodista.
Perusbrankkarista eläinpelastajaksi
Nurmiselle uran pahin paikka ei kuitenkaan ole ollut mikään yksittäisistä työkeikoista vaan päivätyöhön siirtyminen.
– Se oli kovin paikka. Piti myöntää, ettei enää pysty kaikkeen. Että alkaa tulla vanhaksi.
Eläinpelastustehtävät olivat kuitenkin kiinnostaneet jo pidemmän aikaa, joten painottuminen niihin oli luontevaa. Nurminen alkoi systemaattisesti kehittää välineistöä ja toimintatapoja. Haki mallia ulkomailta ja kouluttautui. Kaikki oli saanut alkunsa aiemmilla keikoilla koetuista takaiskuista.
– Ei meillä aikanaan ollut mitään välineitä tai toimintatapoja miten hoitaa tilanteita. Se oli sellaista säätämistä ja aikaa kului hukkaan. Pahimmillaan se oli ihan vaarallistakin.
Nurminen nimeää kaksi eläinpelastustehtävää, jotka eivät sujuneet toivotulla tavalla.
– Aamuyöllä tuli keikka. Koiranulkoiluttaja oli havainnut kaupunkialueella kallioleikkaukseen pudonneen jäniksen, joka ei päässyt omin avuin sieltä enää ylös.
– Mentiin vaan sinne ja ajateltiin nostaa jänis ylös. Eihän siitä meinannut mitään tulla. Kaksi tuntia se juoksutti meitä siinä pienessä kallionleikkauksessa.
– Saatiin kuitenkin lopulta jänis ajettua savutuuletuksessa käytettävään pussiin ja nostettua pois.
Toisella tehtävällä olikin sitten jo vaarallisemmasta tilanteesta kyse.
– Oli koira pudonnut jäihin ja kaksi sukeltajaa lähti sieltä sitä nostamaan, Nurminen kuvaa lähtötilannetta.
Koira saatiin ylös, mutta pelastajille kävi huonommin.
– Molempien puvut oli tikattu hampaanreikiä täyteen ja toinen brankkareista lähti sairaalaan ommeltavaksi.
– Siinä kohdassa oli pakko myöntää, ettei meillä ole oikeita välineitä eikä osaamista riittävästi näiden keikkojen hoitamiseen. Että jotain tarvii tehdä.
Vuosien saatossa Nurminen on rakentanut ja kehittänyt välineistöä. Hän on hankkinut tietoa eri eläinlajeista, kouluttanut palomiehiä eläinpelastukseen sekä kouluttautunut myös itse. Ja ollut tuhansissa eläinpelastustehtävissä mukana.
Vuonna 2014 Nurmiselta ilmestyi myös kirja Eläinpelastus: Opas turvalliseen eläinpelastukseen. Miestä ei turhaan tituleerata eläinpelastuksen pioneeriksi.
– Työkeikoilla on tullut nähtyä koko eläinkirjo eksoottisista lemmikeistä aina tuotantoeläimiin. On myrkyllisiä käärmeitä ja skorpioneja tullut vastaan siinä missä hevosia ja lehmiäkin.
– Korkeasaaressa on käyty siirtämässä satojen kilojen painoisia puolivillejä visenttejä ja luonnonvaraisia eläimiä haettu mitä omituisimmista paikoista.
Moottoripyöriä ja kuorolaulua
Laakereilleen mies ei silti jää lepäämään, vaikka virkatyö päättyykin. Ahkerana matkailijana ja moottoripyöräilijänä tunnettu Nurminen aikoo satsata enemmän harrastuksiin. Yksi vakituisista harrastuksista on Stadin Slangi ry:n kuorossa laulaminen. Edellinen esiintyminen kuorolla oli vain viisi päivää takaperin Jussi Raittisen kanssa yhteiskeikalla.
– Nyt siihen on aikaa enemmän. Se on mukavaa touhua.
– Ja mistä sitä tietää, vaikka lähtisin välillä talveksi etelän lämpöön.
– Viime kesänä tulikin tehtyä kuukauden reissu moottoripyörällä. Tuli käytyä Italiassa asti.
Leikkauksia myös pelastustoimeen
Helsingissä syntynyt ja siellä lähes koko ikänsä myös asunut Nurminen ei silti harmittele eläkkeelle jäämistä vaan jättää työtehtävänsä kouluttamalleen seuraajalle hyvillä mielin.
– Sote-uudistuksen myötä näihin hommiin on tulossa niin paljon muutoksia, että olen melkein tyytyväinen, ettei tarvitse niitä jäädä näkemään. Työkavereiden puolesta toki harmittaa.
Nurminen valaisee tilannetta ja kertoo, että lähivuosien siirtymäaikana yksittäiset pelastuslaitokset, joita nyt on 22 kappaletta, lakkaavat olemasta ja pelastustoimen hallinnointi siirtyy viidelle maakuntahallitukselle. Nurminen ei usko, että pelkän hallinnon yhdistely riittäisi tuomaan vaadittavat säästöt.
– Kyllä tässä on selkeä riski, että asemaverkostoa aletaan myös karsimaan ja sitä myötä työpaikkojakin katoaa.
– Kukaan ei vielä tiedä tarkasti, miten asiat tulevat menemään pelastustoimen kohdalla.
Luonto lähentynyt, mutta ymmärrys vähentynyt
Vuosikymmenten ura on avannut Nurmiselle myös ikkunan elämään, jota ei monessakaan ammatissa yhtä kattavasti pääse näkemään. Siinä missä Helsingin alueen eläimistö niin luonnossa kuin kodeissakin on lajeiltaan nykyään melko laajakirjoista, ei ihmisten ymmärrys ja toiminta aina riitä saamaan kiitosta Nurmiselta.
– Ihan uskomattoman härskiä on välillä eläintenpito. Kun ei enää tiedetä mitä eläimen kanssa tehdään, niin se tuupataan vaan ovesta ulos. Tervemenoa.
– Jo lähtökohtaisesti ihan käsittämättömiä lajeja ylipäätään lasketaan luontoon. Sellaisia, joilla ei ole siellä mitään mahdollisuuksia selvitä, ja jotka eivät sinne missään nimessä kuulu.
Vastaavasti ylihuolehtiminen ja puuttuminen luonnon elämään saa herkästi myös sapiskaa.
– Sitten on se toinen ääripää, jossa eläimistä ollaan niin huolissaan, että ollaan kaikkeen puuttumassa ihan luonnossakin eikä ymmärretä koska eläin tarvitsee apua ja koska ei.
– Mennään häiritsemään sitten haukan normaalia saalistusta, kun halutaan pelastaa se saaliseläin haukan kynsistä.
– Tai otetaan luonnonvaraisia lemmikeiksi jopa niin, ettei niitä sitten enää saada palautettua luontoon, kun kesytettynä eivät osaa itse hankkia ravintoaan.
Ehdottoman positiivisena asiana Nurminen kuitenkin näkee monimuotoisemman luonnon.
– On ollut hienoa huomata, että aikanaan rakentamisen alta paenneet eläinlajit ovat alkaneet tulla takaisin.
– Meillä on ihan kaupunkialueella pari ilvestä, joilla on siellä reviirit. Löytyy kettuja, huuhkajia ja haukkoja.
– Monelle ilman lemmikkiä olevalle kaupunkilaiselle luonnoneläinten elämän seuraaminen, vaikka vaan oman ikkunan takaa, tuo todella paljon iloa elämään ja nämä eläimet ovat merkittävä osa hyvinvointia.
Nurminen muistaa mainita myös suurpedot, joita liikkuu aina välillä Helsingin tuntumassa.
– Onhan meillä tuossa lähin karhu Espoossa ja susiakin joskus vierailee lähimailla, Nurminen kertoo ilahtuneena ja tunnustautuu aktiiviseksi luontoihmiseksi.
Mies voi lähteä palokunnasta, mutta palokunta ei koskaan lähde miehestä
Eläinpelastus on saanut pysyvän paikan Nurmisen elämässä. Jopa niin pysyvän, että virkauran jälkeenkin Nurminen aikoo jatkaa eläinpelastuksen saralla.
– Kouluttamista jatkan, jos vaan kysyntää riittää ja toki vapaaehtoisena öljyyntyneiden eläinten hoidon parissa aion olla mukana WWF:llä jatkossakin.
– Yhteistyö pelastusvälinevalmistaja Peltacon kanssa jatkuu myös eläinpelastusvälineistön saralla.
Työkavereistaan erityisellä lämmöllä puhuva Nurminen kertoo varmasti tulevansa kaipaamaan eritoten työpaikan jutusteluhetkiä. Vuosikymmenet rinnalla hommia paiskineet kollegat ovat kasvaneet kiinni suureksi osaksi koko arkielämää.
– Työkavereita tulee kyllä todella ikävä. Liityn varmaankin meidän veteraaniyhdistykseen, jotta pääsen höpisemään jonninjoutavia jatkossakin.
Samalla työnantajalla koko uransa palvellut Nurminen ei epäröi sanoissaan purkaessaan ajatuksiaan työurasta Helsingin pelastuslaitoksella.
– En lähde ovet paukkuen. Päinvastoin. Minulla on ollut hieno työyhteisö, erinomaiset työkaverit ja todella hyvä työnantaja, joka on antanut toteuttaa ideoita.
Vesa Nurminen on uransa aikana vastaanottanut useita palkintoja ja tunnustuksia työstään eläinpelastuksen saralla.
2005 Pro Animalia-palkinto (Animalia)
2012 Vuoden eläinsuojeluteko (SEY)
2015 Eläinsuojelun Topelius-palkinto (HESY)
2015 Vuoden Palomies (SPEK, SSPL, SPPL, JHL)
Kuvat ja teksti: Toimitus / stoor.io
Leave a Reply